Oikeusministeriö aktivoi kansalaisia äänestämään
Oikeusministeriö herättelee kansalaisia käyttämään äänioikeuttaan tulevissa eduskuntavaaleissa, joissa juhlistetaan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sadatta vuotta. Painopiste kampanjassa on nuorissa sekä matalan äänestysaktiivisuuden alueilla.
Oikeusministeriön äänestysaktiivisuuskampanjan pohja ja työ perustuu kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa mainittuun tarpeeseen nostaa äänestysaktiivisuutta mm. kampanjoinnin keinoin.
Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 pyrkii omalta osaltaan edistämään äänestysaktiivisuuden lisääntymistä nuorten keskuudessa sekä alueilla, joissa oli viime eduskuntavaaleissa alhainen äänestysaktiivisuus.
Äänestysaktiivisuuskampanjan kohdentaminen on tapahtunut mallintamalla ne ryhmät ja alueet, joissa äänestäminen on melko passiivista ilman erityistoimia. Tähän ryhmään kuuluu noin 40 prosenttia kansalaisista eri alueilla ja eri ikäryhmissä.
Mallintamisessa on yhdistetty tietoa erilaisista puolueettomista lähteistä. Analyysit perustuvat Tilastokeskuksen viime eduskuntavaalien tietoihin, kaupallisiin tietoihin sekä RISC -arvo- ja asenneanalyysin mallintamiseen äänestysaluetasolle asti.
Kampanja kohdennetaan selvitysten perusteella seuraaviin ryhmiin ja alueisiin:
1. Nuoret ja erityisesti nuoret miehet
Tähän ryhmään kuuluu noin 70 prosenttia kohderyhmästä eli vähän äänestävistä äänioikeutetuista. Ryhmä koostuu alle 29-vuotiaista keskisuurten ja suurten kaupunkien asukkaista. Ryhmään kuuluu myös maahanmuuttajia.
Alueet, joissa nuoria erityisesti herätellään ovat Helsinki, Vantaa, Turku, Salo, Pori, Rauma, Lahti, Forssa, Tampere, Lappeenranta, Mikkeli, Kuopio, Joensuu, Vaasa, Jyväskylä, Kajaani ja Tornio
2. Matalan äänestysaktiivisuuden alueet
Alueiksi on valittu kunnat, joissa äänestysprosentti on viime eduskuntavaaleissa ollut alle 65 prosenttia. Lisäksi mukana ovat kaupungit, joiden eri alueilla äänestysprosentti on ollut samaa suuruusluokkaa. Kuntia on yhteensä 141 ja kaupunkeja on mukana kymmenen, joista on Tilastokeskuksen tietojen pohjalta saatavissa yksityiskohtaisempaa alueellista tietoa.
Kunnat: 141 kuntaa
Kaupungit: Pääkaupunkiseutu, Lahti, Turku, Pori, Tampere, Jyväskylä, Kuopio ja Oulu
Eri alueille ja ryhmiin tehdään erilliset media- ym. suunnitelmat, jotka tarkentuvat vuoden 2006 loppuun mennessä. Nuorille on tulossa muun muassa muusikko Palefacen äänestysaktiivisuuskiertue kouluissa ja kirje kaikille alle 29-vuotiaille. Eturivin tutkijatkin ovat mukana herätekiertueella eri paikkakunnilla pohtimassa äänestämättömyyteen liittyviä syitä ja seurauksia. Koko hanke arvioidaan jälkikäteen yhdessä TNS-Gallupin kanssa.
Lisätietoja: projektipäällikkö Sirpa Eronen, puh. (09) 1606 7582, sähköposti: [email protected]
Äänestysaktiivisuuskampanjassa mukana olevat 141 kuntaa:
Anjalankoski, Brändö, Dragsfjärd, Eckerö, Eno, Enontekiö, Finström, Föglö, Geta, Haapajärvi, Haapavesi, Hamina, Hammarland, Hankasalmi, Hanko, Hartola, Haukipudas, Haukivuori, Heinola, Heinävesi, Houtskari, Hyrynsalmi, Iisalmi, Imatra, Inari, Iniö, Isojoki, Jaala, Joensuu, Jomala, Juankoski, Juuka, Jämsä, Jämsänkoski
Kaavi, Kajaani, Kangasniemi, Kannonkoski, Karjaa, Karstula, Kaskinen, Kemi, Kemijärvi, Kemiö, Kerimäki, Kesälahti, Kittilä, Kiuruvesi, Kokkola, Kolari, Korppoo, Kotka, Kristiinankaupunki, Kuhmo, Kuhmoinen, Kuivaniemi, Kumlinge, Kuopio, Kuusankoski, Kyyjärvi, Kärkölä, Kökar, Lahti, Laitila, Lemland, Lieksa, Loviisa, Lumparland, Luopioinen, Maarianhamina, Merijärvi, Merikarvia, Mikkeli, Muhos, Muonio, Mäntsälä, Mänttä, Mäntyharju, Nastola, Nilsiä, Nurmes, Närpiö, Orimattila, Oulu
Padasjoki, Paltamo, Parainen, Pelkosenniemi, Pertunmaa, Pieksämäki, Pihtipudas, Piippola, Pohja, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjärvi, Pyhäselkä, Pylkönmäki, Raahe, Rantsila, Rauma, Rautavaara, Riihimäki, Ristiina, Rovaniemi, Ruukki, Saarijärvi, Salla, Saltvik, Savonlinna, Savonranta, Sodankylä, Sottunga, Sund, Suolahti, Suomussalmi, Suonenjoki, Tervola, Tohmajärvi, Toijala, Toivakka, Tornio, Tuusniemi, Töysä, Urjala, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Vaasa, Valkeakoski, Valtimo, Varkaus, Varpaisjärvi, Viiala, Vilppula, Vuolijoki, Vårdö, Ylikiiminki, Ylitornio, Ähtäri, Äänekoski