Hyppää sisältöön

Samapalkkaisuusohjelma etenee suunnitellusti

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 9.2.2022 13.30
Uutinen

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist, opetusministeri Li Andersson, työministeri Tuula Haatainen ja työmarkkinajohto kokoontuivat keskiviikkona 9.2. keskustelemaan palkkatasa-arvosta. Tapaamisessa käsiteltiin erityisesti hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisiä toimenpiteitä samapalkkaisuuden lisäämiseksi. 

Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt sitoutuivat noin vuosi sitten yhteiseen samapalkkaisuusohjelmaan. Tänään ministerit ja järjestöjohto totesivat, että ohjelma on edennyt suunnitellusti ja toimenpiteet ovat käynnissä. 

Samapalkkaisuusohjelman osana on tehty muun muassa selvitys työehtosopimusten vaikutuksista palkkaeroihin vuosina 2017–2020 ja käynnistetty laaja hanke, joka purkaa työelämän jakautumista sukupuolen mukaan. Tapaamisessa pidettiin tärkeänä myös työmarkkinakeskusjärjestöjen viime marraskuussa päivittämää suositusta työehtosopimusten sukupuolivaikutusten arvioinnista. Suosituksessa ovat mukana esimerkiksi sopimusten vaikutukset sukupuolten välisiin palkkaeroihin. Suositus on ajankohtainen, sillä monella alalla sopimusneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. 

Tapaamiseen osallistuivat hallituksen edustajien lisäksi Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos. 

Kokouksen koollekutsuja, ministeri Thomas Blomqvist korosti yhteistyön merkitystä palkkatasa-arvon edistämisessä. Samapalkkaisuuden toteutuminen samoissa ja samanarvoisissa töissä vaatii tehokkaita toimenpiteitä, sillä naisten ja miesten keskimääräinen ansioero kapenee hitaasti. Ero on tällä hetkellä noin 16 prosenttia koko työmarkkinoilla. Samapalkkaisuustyö etenee tällä hetkellä hyvällä tahdilla, ja hallituksella on myös omia hankkeita palkkatasa-arvon lisäämiseksi. 

Samapalkkaisuusohjelma 2020–2023

Samapalkkaisuusohjelmassa 2020–2023 on sovittu hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisistä toimista, joilla edistetään palkkatasa-arvoa. Samapalkkaisuusohjelma on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman palkkatasa-arvon edistämisen kokonaisuutta. Laajaan kokonaisuuteen kuuluu myös hallituksen omia lainsäädäntö- ja tutkimushankkeita. Niissä selvitetään muun muassa palkkatasa-arvon lisäämistä samanarvoisissa töissä ja työ- ja virkaehtosopimusten sukupuolivaikutuksia.    

Lisätietoja

erityisavustaja Anna Abrahamsson, oikeusministeriö, puh. 02951 50029, [email protected]
projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 02951 63230, [email protected]

Li Andersson Thomas Blomqvist Tuula Haatainen
Sivun alkuun