Hyppää sisältöön

Tuoreen suunnitelman tavoitteena on torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 8.3.2022 9.05
Tiedote 65/2022
rikkoutunut lasi

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman toimeenpanosuunnitelman avulla pyritään ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Lisäksi halutaan varmistaa, että uhrit saavat riittävän avun ja väkivallan tekijät joutuvat rikosvastuuseen. Kyseessä on Istanbulin sopimuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma 2022–2025, jota toteutetaan usean ministeriön voimin.

Istanbulin sopimus on Euroopan ensimmäinen oikeudellisesti velvoittava sopimus, joka ehkäisee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Sopimus hyväksyttiin vuonna 2011 ja se tuli voimaan Suomessa vuonna 2015. Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvoo riippumaton asiantuntijaryhmä GREVIO. 

Toimintasuunnitelma sisältää yhteensä 36 eri toimenpidettä, ja siinä on kolme läpileikkaavaa päätavoitetta. Yhtenä päätavoitteena on lisätä poikkihallinnollista ja moniammatillista yhteistyötä ja toisena varmistaa, että naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta tunnistetaan ja siihen puututaan tehokkaasti. 

Kolmas päätavoite on, että sukupuoli huomioidaan nykyistä paremmin väkivallan vastaisessa työssä. GREVIO on huomauttanut, että Suomen väkivaltatyö on varsin sukupuolineutraalia, eikä huomioi riittävästi sellaista väkivaltaa, joka kohdistuu naisiin heidän sukupuolensa vuoksi. Lisäksi toimeenpanosuunnitelma kannustaa huomioimaan naiset, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa esimerkiksi maahanmuuttajataustan tai vammaisuuden vuoksi. 

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ovat Suomessa edelleen merkittävä tasa-arvo- ja ihmisoikeusongelma. Vuonna 2020 poliisin tietoon tuli 10 800 pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria. Aikuisista uhreista 75,2 prosenttia oli naisia. Parisuhdesurmissa menehtyi vuonna 2019 yhteensä 18 ihmistä, joista 15 oli naisia ja kolme miehiä. Lisäksi vuonna 2021 poliisille ilmoitettiin 1806 raiskausta ja 1415 muuta seksuaalirikosta.

Toimeenpanosuunnitelman on laatinut Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan
toimikunta (NAPE), joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Toimeenpanosuunnitelma on järjestyksessään toinen, ja jatkaa valtionhallinnossa tehtävää väkivallan vastaista työtä. 

Lisätietoja:

NAPEn pääsihteeri Taina Riski, THL, p. 029 524 7364, [email protected]

Erityisasiantuntija Minna Viuhko, STM, p. 029 516 3470, [email protected]  
 

Sivun alkuun