Hoppa till innehåll

Luonnos laiksi sukupuolen vahvistamisesta lausunnolla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2022 14.19
Tiedote 49/2022

Translainsäädännön uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotus uudeksi laiksi sukupuolen vahvistamisesta on valmistunut. Tavoitteena on vahvistaa henkilön itsemääräämisoikeutta erottamalla sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. 

Uudella lailla vahvistettaisiin myös henkilökohtaista koskemattomuutta, syrjimättömyyttä ja oikeutta yksityiselämään. Lisääntymiskyvyttömyys ei olisi enää edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle. 

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi voi antaa lausuntoja 3.4.2022 asti.

Hakemus perustuisi henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksestaan

Ehdotuksen mukaan henkilö voitaisiin vahvistaa kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen, on täysi-ikäinen ja on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Hakemus sukupuolen vahvistamisesta perustuisi henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksestaan. Henkilön olisi tehtävä kirjallinen hakemus Digi- ja väestötietovirastolle, joka informoisi hakijaa hakemuksen käsittelystä ja vahvistamisen oikeusvaikutuksista. Hakijan olisi tiedot saatuaan vahvistettava hakemus, kuitenkin aikaisintaan 30 päivän kuluttua hakemuksen vireille panemisesta. Hakemusmenettelyn tarkoituksena on varmistua siitä, että sukupuolen vahvistamista haetaan tietoon perustuen ja harkiten.

Muuta lainsäädäntöä sovellettaisiin pääosin vahvistetun sukupuolen mukaisesti 

Vahvistettua sukupuolta olisi pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä. Säännöksen tarkoitus on turvata se, että henkilö tulee kohdelluksi sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Esimerkiksi asevelvollisuus määräytyisi vahvistetun sukupuolen mukaan. 

Henkilön vanhemmuutta kuvaava nimike (äiti tai isä) voitaisiin muuttaa väestötietojärjestelmään vastaamaan vahvistetun sukupuolen mukaista nimikettä. Lisäksi muuhun lainsäädäntöön esitetään muutoksia, joiden tarkoitus on turvata lapsen oikeudellinen asema vanhemman vanhemmuutta kuvaavan nimikkeen muutoksesta huolimatta.

Lakimuutokset tulisivat voimaan vuonna 2023

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2022. Ehdotetut lait tulisivat voimaan 1.1.2023. Vanhemmuutta kuvaavan nimikkeen muuttamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin kuitenkin vasta 1.10.2023.

Ehdotuksia valmisteltiin translainsäädännön uudistamisen työryhmässä. Työryhmä valmistelee seuraavaksi ehdotukset intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Ryhmän toimikausi jatkuu 31.3.2022 asti.

Lisätietoja

Johtaja Jaska Siikavirta, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Maija Iles, [email protected]

Tillbaka till toppen