Hyppää sisältöön

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin puhe Zonta e-Club of Finland1-järjestön tapaamisessa 1.3.2022

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2022 20.00
Puhe

Hyvät seminaarivieraat, bästa seminariegäster

Minulle oli hyvin mieluista tulla tänään puhumaan teille siitä, miten olemme edistäneet naisten ja tyttöjen oikeuksia hallituksessa ja oikeusministeriössä. Tämä aihe on minulle henkilökohtaisesti tärkeä ja olen pitänyt sitä esillä edellisellä kaudellani oikeusministerinä ja nykyisessä hallituksessa.

Me kaikki tiedämme, että naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa valitettavan yleistä. Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaiset naiset kokevat väkivaltaa huomattavasti enemmän kuin EU-maissa asuvat naiset keskimäärin. Tutkimukseen vastanneista 18‒74-vuotiaista suomalaisista naisista melkein puolet oli kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 vuotta täytettyään. Joka kolmas oli kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. 

Vaikka olen nämä luvut kuullut monta kertaa. Niin joka kertaa se tuntuu yhtä hirveältä ja järkyttävältä. Jokainen pahoinpitely, jokainen väkivallanteko on yksi liikaa. Siihen on puututtava äärimmäisen päättäväisesti. Väkivallalle on saatava loppu ja sen uhrien on saatava apua. Naisiin kohdistuvalle väkivallalle on oltava täydellinen nollatolleranssi.

Ilokseni voin kertoa, että nykyinen hallitus, jonka oikeusministerinä toimin, kiinnittää erityistä huomiota henkilökohtaiseen koskemattomuuteen sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten, erityisesti lapsiin kohdistuvien rikosten sekä lähisuhdeväkivallan vähentämiseen.

Till min glädje kan jag berätta att den nuvarande regeringen, som jag är justitieminister i, fäster särskild vikt vid att minska brott mot personlig integritet samt brott mot liv och hälsa, i synnerhet brott mot barn samt våld i nära relationer.

Hallitus on käynnistänyt ja toteuttanut useita lakihankkeita, joilla pyritään parantamaan rikoksen uhrin asemaa, puuttumaan väkivaltaan ja lisäämään tasa-arvoa. Kaikki nämä hankkeet ovat merkityksellisiä myös naisten ja tyttöjen oikeuksien kannalta. Mainitsen hankkeista nyt keskeisimmät.

Suomessa on ensinnäkin käynnissä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus. Asiaa koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle toissa viikolla. Vihdoin, monen vuoden työn jälkeen, Suomi saa modernin seksuaalirikoslainsäädännön, jossa raiskauksen määritelmä muutetaan suostumusperusteiseksi. Kyse on historiallisen suuresta uudistuksesta. Uusi sääntely parantaa keskeisesti uhrin asemaa. Raiskauksen määrittely muuttuu nyt siten, että jatkossa keskeistä on uhrin oma tahto. Tämä on merkittävä ajattelutavan muutos.

Keskeisin ehdotus on, että raiskauksen määritelmä rikoslaissa muutetaan suostumusperusteiseksi. Raiskaus määritellään sukupuoliyhteydessä olemiseksi sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. 

Uudistuksen avulla pystymme myös suojaamaan paremmin lapsia. Lapsiin kohdistuvat rikokset ovat erityisen vahingollisia ja vastenmielisiä. Hallituksen esitys ankaroittaa tuntuvasti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. Sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa olisi lähtökohtaisesti sellaisenaan rangaistava lapsenraiskauksena. Lapsi ei voi pätevästi suostua seksuaaliseen tekoon aikuisen kanssa.

Myös muita seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä vahvistetaan. Uudistuksessa esitetään muun muassa, että seksuaaliseen ahdisteluun voi syyllistyä jatkossa muullakin tavalla kuin toista koskettelemalla. Toista esittävän seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen tulee erikseen rangaistavaksi.  Näillä ja muilla uusilla säännöksillä voidaan puuttua tehokkaammin myös internetissä ja sähköisellä viestinnällä tehtyihin seksuaalisiin loukkauksiin.

Regeringen gav för två veckor sedan en regeringsproposition som gäller en totalreform av sexualbrottslagstiftningen. Det här är en historiskt stor reform. Bestämmelsen om våldtäkt ändras så att brottet baseras på avsaknad av samtycke. Detta är oerhört viktigt. Detta genomförs genom att ett centralt rekvisit för våldtäkt blir samlag med en person som inte deltar frivilligt. Även i fråga om andra sexualbrott blir det centralt att den som är föremål för en sexuell handling inte deltar frivilligt. Dessutom föreslås det att straffen för sexualbrott mot barn ska skärpas betydligt.

Lähestymiskieltoon liittyen oikeusministeriössä on käynnissä hanke, jossa arvioidaan eri keinoja parantaa lähestymiskiellon tehokkuutta, vähentää lähestymiskiellon rikkomista ja lisätä erityisesti lähisuhteissa tapahtuvan väkivallan uhrin turvallisuutta. 

Oikeusministeriössä on käynnissä myös hanke, jossa valmistellaan säännösehdotukset tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen säätämiseksi rikoslaissa rangaistavaksi nykyistä selkeämmin. Työryhmän määräaika on helmikuun lopussa. Lisäksi oikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio avioliittoon pakottamisen erilliskriminalisoinnin tarpeeseen liittyen. Arviomuistio on ollut lausuntokierroksella, ja jatkovalmistelu on käynnistymässä. Eduskunnassa on jo tällä hetkellä käsiteltävänä hallituksen esitys, joka mahdollistaisi sen, että pakottamalla solmittu avioliitto voidaan purkaa kumoamalla. 

Eduskunnassa on käsiteltävänä myös esitys, jossa ehdotetaan rikoslakia muutettavaksi siten, että rangaistuksen mittaamisen koventamisperusteisiin lisättäisiin maininta rikoksen tekemisestä uhrin sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen on hallitukselle tärkeä tavoite. Hallitusohjelman Suomeen perustetaan itsenäinen ja riippumaton naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä. Kirjauksen johdosta yhdenvertaisuusvaltuutettu on toiminut naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana vuoden 2022 alusta lukien.

Att minska våldet mot kvinnor är ett viktigt mål för regeringen. I regeringsprogrammet ingår en föresats om att det i Finland inrättas en självständig och oberoende uppgift som rapportör om våld mot kvinnor. Tack vare föresatsen har diskrimineringsombudsmannen sedan början av 2022 skött uppgiften som rapportör om våld mot kvinnor.

Hallitusohjelmaan sisältyy myös kirjaus naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman laatimisesta. Ohjelma valmisteltiin poikkihallinnollisessa työryhmässä oikeusministeriön johdolla ja julkaistiin lokakuussa 2020. 

Torjuntaohjelman läpileikkaava teema on väkivallan ennaltaehkäisy. Ohjelma painottaa erityisesti digitaaliseen väkivaltaan ja kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumista. Keskeistä on myös esitutkinta- ja rikosprosessiin osallistuvien sekä rikosseuraamusalan viranomaisten kouluttaminen. Torjuntaohjelmalla pyritään myös lisäämään väkivallan tekijöiden kanssa tehtävää työtä. Ohjelmaan sisältyy yhteensä 32 toimenpidettä, joiden toimeenpano alkoi heti ohjelman julkaisemisen jälkeen ja jatkuu ensi vuoden kevääseen saakka.

Istanbulin sopimuksena tunnettu Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tuli Suomen osalta voimaan elokuussa 2015.  Sopimuksen voimaantulolla on ollut merkittävä vaikutus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi tehtävän työn edistäjänä ja ilmiön tuomisessa aiempaa laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunta NAPE on valmistellut järjestyksessään toisen Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelman. Vuosille 2022-2025 laaditun suunnitelman tarkoituksena on jatkaa ja vahvistaa Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa Suomessa. Toimeenpanosuunnitelma sisältää tavoitteita ja toimenpiteitä liittyen seuraaviin kokonaisuuksiin:
-    naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ennaltaehkäisy
-    väkivallan uhreille ja muille osapuolille tarjottava tuki ja palvelut
-    väkivallan uusiutumisen ehkäiseminen ja rikosvastuun toteutuminen
-    erilaisten toimien ja toimintaperiaatteiden yhteensovittaminen sekä tiedonkeruu ja sen koordinointi.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisy ja uhrien auttaminen edellyttää toimia vuoden jokaisena päivänä. Vain pitkäjänteisellä työllä ja monialaisella yhteistyöllä pystymme puuttumaan tähän vakavaan ongelmaan.

Toivotan teille kaikille hyvää ja mielenkiintoista seminaaria! 

Det krävs åtgärder varje dag på året för att förebygga våld mot kvinnor och för att hjälpa våldsoffren. Det är bara med långsiktiga insatser och sektorsövergripande samarbete som vi kan ingripa i detta allvarliga problem.

Jag önskar er alla ett intressant och givande seminarium!

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun