Hyppää sisältöön

Idun Söderlundin puhe Girls Takeover –päivänä 28.9.2022

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 29.9.2022 10.31
Puhe

Idun Söderlundin puhe eduskunnassa osana Plan International Suomen Girls Takeover -tempausta keskiviikkona 28. syyskuuta.

Arvoisat Keskustan ministerit ja muut paikallaolijat,

Minua pelottaa puhua taloudesta. Ei siksi että se olisi vaikeaa, vaan siksi että aina kun olen puhunut taloudesta ääneen, minun omalla äänelläni, on minulle puhuttu ja minua katsottu alaspäin. Olen tuntenut olevani alakynnessä ja yksin. Olen tuntenut, etten kuulu talouskeskusteluun, koska olen tyttö. 

Mutta miksi minä olen tuntenut olevani niin yksin? Sen takia, että minulla ei ole ollut roolimalleja tytöistä, jotka ovat mukana talouskeskustelussa. Niinpä yritänkin itse olla se roolimalli, joka tekee muutosta. Muutosta, jossa tyttö, eli tällä hetkellä minä, puhun taloudesta. Muutosta, jossa tyttö ottaa haltuunsa valtiovarainministerin paikan. 

Tämä ajatus minulle herää, kun ajattelen taloutta. Minulle herää ajatus ongelmasta, jossa talous on liian sukupuolittunutta. Tyttöjen ääni ja tasa-arvo eivät ole valitettavasti vieläkään vakiinnuttaneet paikkaa talouskeskustelussa maailmanlaajuisesti, eikä edes Suomessa. Monilla maailman tytöillä ei ole edes mahdollisuutta koulutukseen, ja sen takia olemme tilanteessa, jossa tytöillä ei ole välttämättä minkäänlaisia taloustaitoja. Se tekee talouskeskusteluun osallistumisesta monille tytöille mahdotonta. 

Talouskeskusteluun on myöskin vaikea osallistua naisena, vaikka pohjalla olisikin koulutusta. Tyttönä se tuntuu lähes mahdottomalta. En esimerkiksi näe tyttöjen osallistumista talouskeskusteluun ympärilläni. Nuoria miehiä ja poikia kuitenkin itse koen näkeväni monissakin talouspaneeleissa ja -keskusteluissa.

En myöskään ymmärrä, miksi monelle tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää tyttöjen äänen ja tasa-arvon tuovan positiivisia vaikutuksia maailmaan. On todistettu, että mitä tasa-arvoisempi valtio, sitä paremmin valtion taloudella menee. Talous ja tasa-arvo ovat siis suoraan linkitettynä toisiinsa. 

Kun tyttöjen ääni saadaan talouskeskustelussa kuuluviin, saisimme me yhä monipuolisempaa keskustelua aikaiseksi. Tyttöjen mielipiteiden avulla päätöksissä huomattaisiin siis tytötkin. Näin me astelisimme kohti tasa-arvoisempaa ja hyvinvoivempaa taloutta. Miksi siis hukata mahdollisuus parempaan talouteen? 

Tasa-arvoinen talous tuo meille siis tavoittelemaamme talouskasvua. Täydellinen tasa-arvo voisi kasvattaa meidän maailmamme BKT:tä jopa 28 biljoonalla dollarilla vuodessa. Tuo summa kuulostaa hurjalta, ja minulle herää kysymys. 

Miksi asian eteen ei siltikään tunnuta tehtävän juuri mitään, tai ainakaan tarpeeksi?

Taloudellisen tasa-arvon saavuttaminen on kuitenkin mahdollista. Ja meidän kaikkien tulee tehdä sen eteen töitä. Mutta miten?

Ensimmäiseksi meidän tulee tehdä asennemuutos, ihan joka ikisen. Meidän pitää haastaa ajattelutapamme ja yhteiskuntamme normit, kyseenalaistaa miksi emme näe tyttöjä talouskeskustelussa jo nyt.

Asiaan on myös mahdollista tehdä konkreettisia muutoksia. Suomella sekä teillä ministereillä on mahdollisuus ja velvollisuus tuoda talouskeskustelussa erilaisia, uusia ja parempia näkökulmia, puhua ja päättää taloudesta tasa-arvonäkökulmasta sekä tuoda tyttöjen ääni ja tasa-arvo vakituiseksi talouskeskustelun näkökulmaksi. Suomella on myöskin mahdollisuus ja vastuu tukea tyttöjen koulunkäyntiä etenkin globaalien talouskriisien aikana, eli aikoina joita me tälläkin hetkellä elämme. Tyttöjen koulutusta on tuettava ja se on tehtävä saavuttaaksemme tasa-arvon.

Meidän tulee myöskin kannustaa tyttöjä ja naisia johtaviin asemiin. Sen sijaan, että tytöille, kuten minulle, on useamman kerran sanottu jopa opettajien toimesta, että sukupuoleni takia en koskaan tule menestymään vaikuttamisessa, tulee tyttöjä kannustaa ja tsempata. Tarvitsemme lisää vahvoja naisia päätöksentekoon, eteenkin taloussaralla.

Ja jos, ja kun olemme saavuttaneet tasa-arvon taloudessa, tuo se meille kaikille jotakin hyvää. Se tuo myös tavoittelemaamme talouskasvua. 

Meidän tulee myös muistaa, ettemme voi unohtaa tyttöjä taloudellisen kriisin aikana, eli nyt.
Emme voi siis vain työntää tyttöjä syrjään, koska se olisi helpompaa, vaan tehdä asioita tyttöjen eteen aktiivisesti koko ajan. 

Tasa-arvon saavuttamiseksi meidän jokaisen tulee tehdä töitä. Tasa-arvo ei kehity itsestään. Muutokseen tarvitaan meitä kaikkia ja se on tehtävä nyt.

Talouspolitiikka
Sivun alkuun